Ristiäiset: Tennarit kakun päällä

lauantai 24. toukokuuta 2014


Veljeni hoiti ristiäisissä kuvaamisen, ja hänellä on ehkä jo mennyt hermo siskoonsa viimeisen kahden viikon aikana, kun olen malttamattomana hoputtanut häntä kuvien kanssa. Nyt olen saanut kuvat, ja ihania otoksia sielä olikin. Tälle viikonlopulle on vain kaikenlaista ohjelmaa, joten katsotaan miten ehdin kuvia käydä läpi. Joka tapauksessa lupaamaani ristiäispostausta on tulossa ihan pian (ehkä jopa useassa osassa). Omasta kamerastani löytyi myös muutama otos, joten aloitetaan yhdestä ristiäisten yksityiskohdasta.
 Kuten aiemmin kerroin, pikkumiehen juhlalookiin kuului pikkuruiset converse -tossut, ja sain ajatuksen, että täytyyhän tennarit olla myös kakun päällä. Äitini löysi marsipaanitennareille tekijän, ja tennareista tuli aivan toiveideni mukaiset. Jännitysmomenttia toi kuitenkin vielä se, että ne piti saada junalla Pohjanmaalta perille. Tennarit selvisivät junamatkasta ehjinä, ja juhlapäivänä suloiset tossut komeilivat ristiäiskakun päällä. Kiitos marsipaanikeiju Terhi!

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!