TALOPROJEKTI: Lopulliset keittiökuvat

torstai 10. joulukuuta 2015






Kaiken joulufiilistelyn keskelle on pakko läväyttää talon lopulliset keittiökuvat. Tätä, kun tämä meidän joulun aikakin on, taloprojektia taloprojektia. Keittiö saapuu talolle nimittäin jo ensi viikolla. Ihan heti niitä ei kyllä varmaankaan saada paikoilleen, mutta ei niitä kyllä pitkään ole tilaa missään irrallisinakaan säilyttää. Kiirettä pitää, mutta vähänkö siistiä, että nyt ruvetaan olemaan tässä vaiheessa, että alkaa tulla valmista pintaakin kaiken kaaoksen keskelle.
Keittiöfirman valinnassa päädyimme lopulta HTH-keittiöön. Kvik oli myös vaihtoehto, mutta heiltä olisimme valinneet ihan saman ovimallin kuin edellisessä kodissa, joten halusimme jotain muuta. Muutenkin HTH:n ratkaisut toimintojen suhteen miellyttivät meitä. Suunnittelu aloitettiin meidän keittiösuunnittelijan blogi-kollegani Sannan kanssa jo kesällä. Yksityiskohtia ja toimintoja hiottiin vielä pitkin syksyä, ja tilaus päästiin tekemään noin kuukausi sitten. En malttaisi enää odottaa, että keittiö tulee!
Vielä en mene kaikkiin keittiön yksityiskohtiin, mutta kuvista pari huomiota.
Tasossa päädyttiin kivikomposiittiin, joka todettiin jo edellisessä kodissa kestäväksi materiaaliksi. Sävyn valinta oli lopulta vähän kinkkisempi juttu. Arvoimme pitkään kahden sävyn välillä, mutta niin kuin usein käy, palasimme lopulta siihen ihan alkuperäiseen suunnitelmaan. Taso tulee Virosta Hansakivi -nimisestä liikkeestä. Kivitasot ovat Virossa paljon edullisempia. Täältä löytyy esimerkkikuva sävystä, mutta kontrastit tulevat siinä paljon enemmän esiin kuin todellisuudessa. Taso on siis ulkonäöltään marmorin tapainen mutta valkoisempi ja materiaali käytössä kestävempi.
Näissä 3D kuvissa saarekkeen tuolit markkeeraavat HAY:n Hee baarituoleja, jotka ovat heti alusta alkaen olleet keveytensä takia mielikuvissani. Ystäväni tiesi ajatukseni, ja oli bongannut kyseiset Tori.fi:ssä hyvään hintaan. Hankimme ne siis jo kesällä odottamaan talon valmistumista.
 Pitkän ikkunan päälle emme halunneet kaappeja, koska kaappeja tulee muualle riittävästi ja halusimme keittiöstä mahdollisimman ilmavan. Normaalistihan valot ovat kaappien alla, mutta tässä tapauksessa työvalot täytyy olla seinävalaisimet. Nuo seinävalaisimet pitkän ikkunan päällä esittävät Artemiden Tolomeo valaisimia, joihin olemme päätymässä.
Vaikka selkeää ja puhdasta tyyliä haemmekin, niin tietysti näissä 3D-kuvissa keittiö näyttää aina vähän kolkolta. Vilkaiskaa siis muistin virkistämiseksi nämä suunnitelmani, ja kuvitelkaa siis ainakin saarekkeelle vähän öljy- ja maustepurkkeja, pitkälle ikkunalle yrttejä jne... Palaan sitten keittiön etenemiseen, kun jotain alkaa olla paikallaan.

2 kommenttia:

  1. Kiitos että olen saanut olla mukana suunnittelemassa kanssanne tulevaa kotianne! Kodistanne tulee UPEA <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Sanna! Sun kanssa suunnittelu on ollut helppoa ja kivaa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!