Syysvauva lämpöpussin suojassa

tiistai 18. lokakuuta 2016


Meillä ei ollut vauvalle pitkää hankintalistaa, koska olin säästänyt kaikki isoveljen vauvatarvikkeet. Syysvauvan kanssa tarpeet ovat kuitenkin hieman erilaiset kuin esikoisen kanssa keväällä, joten talvea kohti mentäessä lämpöpussi oli asia, joka oli ihan hakintalistan kärjessä. Olinkin todella mielissäni, kun vauva sai yhteistyössä PikkuVaniljan kanssa turvakaukaloon ja vaunuihin tarkoitetun Baby's Only lämpöpussin*.
PikkuVanilja* on ihastuttava vaaleisiin vauvojen tarvikkeisiin keskittyvä nettikauppa, jonka kahden pojan äiti Martina perusti esikoistaan odottaessa, kun huomasi miten huonosti markkinoilla oli tarjolla pehmeän ja luonnollisen värisiä vauvantarvikkeita. PikkuVanilja vastaa siis minun ja monen muunkin sellaisen äidin mieltymyksiin, jotka kaipaavat laadukkaita materiaaleja ja muutakin kuin sateenkaarenvärejä vauvan tarvikkeisiin.




Tämä makuupussi toimii siis lämpöpussina ja pehmikkeenä niin rattaissa / vaunuissa kuin turvakaukalossakin.  Lämpöpussin idea on, että vauvaa ei tarvitse esimerkikiksi kauppareissulle pukea ensin autoon kuumaan toppahaalariin, ja heti perillä herättää vaatteiden riisumisen takia.
Tämän ensimmäisen kuukauden käyttökokemuksen jälkeen lämpöpussi on nyt jo todettu meillä ihan parhaaksi vauvaperheen arjen helpottajaksi. Lämpöpussi on ollut meillä käytössä heti; lähtien sairaalasta kotiutumiseen, ensimmäisiin vaunulenkkeihin ja kauppareissuihin. Puhumattakaan isoveljen kerhoaamuista, joista en varmasti selviäisi ilman tätä.
Esikoisen vauva-aikana mielsin lämpöpussit tarpeellisiksi vain talvivauvojen kanssa, mutta nyt ihmettelen, että miten ihmeessä selvisin esikoisen vauva-ajasta ilman. Enkä oikein selvinnytkään, hän nimittäin itki vauvana melkein aina autossa hereillä ollessaan. Ei ihme, sillä ulos oli kevättalvella tietysti vielä pakko pukea toppahaalari, mutta autossa siinä taas tuli heti kuuma. Voi olla, että se liittyi muuhunkin, mutta sen sijaan, että viihdytimme häntä automatkoilla esimerkiksi soittelemalla puhelimen soittoääniä (kyllä vain, ja pelkästään iPhonen soittoäänet kelpasivat), niin avattava lämpöpussi olisi saattanut pelastaa monilta itkuilta.






Käytännössä vauvan voi automatkaksi sujauttaa lämpöpussiin sisävaatteissa, käsiin vain lapaset ja päähän pipo. Ulos vaunuihin puettavien kerrosten määrä riippuu minusta säästä ja vuodenajasta, sekä siitä minkä ikäinen vauva on. Kerrokset ovat joka tapauksessa se juttu. Koska ääreisverenkierto on pikkuisilla vielä heikkoa, niin erityisesti kädet ja jalat on hyvä pitää lämpiminä. Vauva sai PikkuVaniljasta myös merinovillaisen bodyn *, joka onkin juuri sopiva vaate lämpöpussiin puettavaksi. Merinovillaiset vaatteet ovat ihanan pehmeitä ja lämpimiä vauvan ihoa vasten, eivätkä silti hiosta.


Vauvan tyytyväisyydestä voi selvästi päätellä, että hän arvostaa mukavia oltaviaan makuupussissa. Äiti taas arvostaa tätä myös turvallisuusmielessä, sillä on hyvä, että kaukalon vyöt saa napakasti vauvaa lähelle. Lämpöpussissa on aukot viisipistevöille, niin että se sopii mihin tahansa turvakaukaloon tai rattaisiin. Ei tämä esteetikkoäiti tietenkään missään nimessä pistä pahakseen, että lämpöpussi on palmikkokuvioineen ja harmaansävyineen myös niin tyylikäs.
Lämpöpussiahan voi käyttää niin syksyllä, talvella kuin keväällä. Suomen olosuhteet tuntien kesälläkin on aina niitä kylmiä päiviä, ja varmasti otan tämän lämpöpussin käyttöön tarvittaessa silloinkin. Lämpöpussi tulee olemaan meillä varmasti ahkerassa käytössä vauvavuoden aikana.





*Yhteistyössä PikkuVanilja
TallennaTallenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!