Mihin Lempi päätyi?

tiistai 29. marraskuuta 2016



Lupasin kertoa mistä Hakolan lempi hylly* meillä lopulta löysi paikkansa. Käytännöllisempiäkin paikkoja olisi varmasti ollut, vaikkapa eteisessä, mutta tämä on tällainen sisustajan valinta. Kuten jo Lempi hyllyni postauksestakin saattoi välittyä, niin rakastan asetelmien tekemistä. Siksi Lempi hyllyni päätyi lopulta sisustusalttarini päälle. Ensin ajattelin, että onko hylly tuossa kohtaa liikaa, mutta itseasiassa se tasapainottaa sopivasti muuten vähän matalaksi jäävää kokonaisuutta. 
Tällä kertaa hyllylle päätyi hyvin symmetrisesti kasa kirjoja ja yksi vauvan newborn-kuvista. Hyllystä tulee ikään kuin kehykset kuvalle. Muutenkin juuri niitä asetelmia ajatellen kehä jotenkin kivasti kokoaa esineet sisäänsä. Nyt kun olen ehtinyt Lempi hyllyäni tuossa jo hetken katsella, niin tykkään siitä yhä vain enemmän ja enemmän.
Jos sinäkin haaveilet Lempi hyllystä itsellesi tai haluaisit antaa sen lahjaksi, niin muistattehan, että koodilla KUISTINKAUTTA15 , saa 15% alennuksen Hakolan nettikaupasta tähän Lempi hyllyyn. Koodi on voimassa vielä pari päivää eli marraskuun loppuun saakka.


*Yhteistyö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!