Hyggeilyyn houkutteleva sunnuntai

sunnuntai 8. lokakuuta 2017



Näin syksyllä sana hygge vilahtelee taas siellä täällä. Erityisesti syksyiset sunnuntait oikein houkuttelevat hyggeilemään. Hyggehän on siis tanskaa eikä meillä suomenkielessä oikein ole koko merkityksen avaavaa käännöstä tuolle sanalle. Kotoilu osuu parhaiten, mutta ei ehkä ihan sekään. Ainakin omaan korvaani kotoilu-sanassakin on ehkä hivenen liian puuhasteleva sävy, vaikka pieni kotipuuhailukin hygge sanaan voi sisältyä. Hyggen olemuksesta on kirjoitettu kirjojakin, mutta Musta ovi blogin Marja tiivisti tässä taannoin minusta osuvasti Hyggeilyn lyhyen oppimäärän.



Nämä kuvat meidän syksyisestä olohuoneesta otin hyggeilyn merkeissä. Olohuoneen tunnelma muuttui kesästä kiinteän kirjahyllyn uuden värityksen myötä. Seuraan toki asumisen ja sisustamisen trendejä, mutta niistä päätyy omaan kotiin aina vain joitakin sellaisia, jotka aidosti tuntuvat omalta. Trendikäs sametti on tullut meidänkin olohuoneeseen. Sisustuslehdissä näkyy samettisia pyöreitä raheja, mutta minulle riittää pari tyynyä. Enemmän syksyistä tunnelmaa tuli myös siitä, kun vaihdoin yläkerran aulan ja olohuoneen matot päikseen, koska ne ovat samankokoiset. VM-carpetin Elyse-matto sopii hyvin myös tähän tilaan ja tuo yksivärisenä vähän rauhallisemman tunnelman. Viime syksynä hankkimani muhkea mohairviltti on myös taas takaisin sohvalla.




Asetelmien suhteen meillä eletään vaihetta, jota kutsun 1,5 metriä maan pinnasta -vaiheeksi. Jep! Kuten olen kertonut, olohuoneessa ei voi tällä hetkellä olla matalaa pöytää, eikä muutenkaan mitään mihin 1-vuotias pääsisi käsiksi. Meillä on useampia pieniä jakkaroita, koska niiden paikka voi vaihdella huoneesta toiseen eri tarkoituksiin; kukkapenkiksi, istuimeksi, apupöydäksi... Tällä kertaa pieni puujakkara sopi syysmoodiini ja pääsi apupöydäksi.




Kynttilät sytytän välillä jo aamulla, jos päivä on kovin harmaa. Lempparini juuri nyt on tuo TineK homen smoke-tuoksukynttilä*, jonka sain syyslahjaksi Cafelatte lifestylesta. Ihana tuoksu, ja tuo lasinsävy sopii niin kauniisti syksyyn.


Kukkahullun tämänhetkisistä muistiinpanoista sen verran, että huomasin kuskaavani kukkakaupasta yhä uuden ja uuden syyssävyisen leikkohortensian. Ratkaisu oli lopulta ruukussa kasvava vintage-hortensia. Sujautin hortensian Bergs Potter ruukkuun. Koin kesällä pienen hurahtamisen näihin käsintehtyihin Italialaisiin ruukuihin. Kaksi ruukkua ovat olleet minulla terassin hyllyllä yrttiruukkuina. Vaikka näiden tyyli on aika rustiikkinen, niin tähän syksyiseen tunnelmaan ja tuon vintagehortensian kaveriksi ruukku sopii minusta sisällekin.


Arki on ollut aika hektistä, ja jokasyksyinen ystävämme flunssakin on meillä vierailemassa. Oma koti ja tällaiset hyggeilyyn houkuttelevat sunnuntait nousevat silloin erityiseen arvoon. Lasten kanssa sohvalla mylläämistä, valokuvailua, sisustusfiilistelyä, herkutteua, illalla tilkka viiniä ja syysfiilistely on kohdillaan.


*Kynttilä saatu Cafelatte Lifestylesta

2 kommenttia:

  1. Hei, mikä olohuoneen harmaa seinän sävy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävyn nimi on huurteinen ja se löytyy Värisilmän lumo värikartasta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!