HELMIVILLAKKO: Kukka-workshop

torstai 5. huhtikuuta 2018


Kun kelloja siirrettiin kohti kevättä loikkasin junaan kohti Tamperetta. Matkalla ikkunasta vilisi ohi täysin luminen talvimaisema, mutta perillä odotti täydessä kukassa oleva kevät. Reissuni päämäärä oli nimittäin koko päivän kukka workshop.




Kukkahulluna olen ihastellut ja seurannut Tamperelaisen kukkakaupan Helmivillakkon töitä jo pitkään instagramissa. Häiden ja tilaisuuksien kukittamisen lisäksi Helmivillakon yrittäjä ja floristi Erika Välimäki tiiminsä kanssa järjestää kursseja ja workshoppeja. Olen aina jäänyt rannalle, kun workshopit ovat täyttyneet niin nopeasti. Nyt nappasin peruutuspaikan, ja pääsin osallistumaan Pyynikki Workshoppiin. Tätä päivää odotin jo etukäteen aivan täpinöissäni.



Haukoin henkeäni kaiken kauniin ja visuaalisen keskellä. Jo pelkästään se näky oli upea, kun astia tolkullaan kukkia odotti meitä, ja iltapäivällä niitä kannettiin tilaan vielä lisää. Päivän aikana pääsimme tekemään kaksi kukkatyötä. Erika jakoi meille osaamistaan ja avasi Helmivillakon  luonnolliseen kukkasidontaan erikoitunutta tyyliä.




Historiallinen Pyynikin vanha panimo oli upea miljöö worksopille. Korkea loft-tyylinen tila on aivan ainutlaatuinen suurten kuparipannujen ansiosta. Kuparin kimallus sävytti koko tilaa, ja Erika oli miettinyt sitä myös kukkien sävyjä valitessa. Suurista ikkunoista avautui näkymä kauniille jugend-talojen reunustamalle kadulle. Pyynikin vanha panimo on suosittu häätila, enkä ihmettele. Ei todellakkaan mikään mitään sanomaton juhlatila.




Kukkien sidonta oli tietysti päivän suurinta antia, mutta mieleen jäi myös kokonaisvaltainen kaikkia aisteja hemmotteleva elämys. Minuun teki suuren vaikutuksen se, miten kaikki päivän yksityiskohdat oli harkiten mietitty. Arvatenkin kamerani lauloin koko päivän kaiken kauniin äärellä, ja kotiin tuomisena oli kukkien lisäksi muistikortti pullollaan kuvia. Saattoi olla, että blogitauon takia minulla oli vähän tullut valokuvaamista ikävä, ja piti purkaa patoumia. Näiden tunnelmien lisäksi palaan tähän kukkien sidontatyyliin omassa postauksessaan. Helmivillakon workshopin innoittamana kokoan teille myös inspiraatiota kevään ja kesän juhlien järjestämiseen, erityisesti kattaukseen.


Meitä oli paikalla niin harrastajia kuin ammattilaisia. Niin kiva ja inspiroiva porukka. Ihmiset kuitenkin aina tekevät viimekädessä tunnelman. Oli mahtava seurata ammattilaisten taidokasta työtä, mutta myös sitä miten säännöistä vapaat harrastajat loihtivat upeita luovia kukkatöitä. Kaikilla oli selvästi upea oma kädenjälki, ja myös halua kokeilla jotain itselle uutta. Innostus ja inspiraatio oikein kupli, kun ammensimme oppia.
Erityisterveiset ja -kiitokset haluan lähettää Kukkala-blogin Sannalle, jolta sain Tampereelta kyydin takaisin Espooseen ihan kotiovelle asti.<3 Kukkala on muuten ihana blogi kaikille kukkahulluille ja puutarhaintoilijoille.



Vaikka kyse oli vain yhdestä päivästä, ja en ollut Tamperetta kauempana, oli päivä kuin sukellus toiseen maailmaan. Tästä kukkaterapiasta voi ammentaa, kun tuntuu siltä, että tänä vuonna talvi ei lopu ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!