Puutarhamainen kimppu

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018



Minähän nyt lämpenen kukkahulluna ihan kaikille kukille, aidot kukat ovat tietysti niitä parhaita, mutta pihistelyyn ja taaperon kanssa toimii jopa silkkikukat. Suurin kukkarakkauteni on kuitenkin jo pidemmän aikaa kohdistunut tietynlaisiin kimppuihin.
Vakiintunutta nimitystä tälle tyylille ei oikein tunnu olevan. Puutarhamainen kimppu, luonnollinen kukkasidonta, vintage- tai rustiikkinen kimppu jne. Tällaisiin nimityksiin olen törmännyt ja lisäksi litaniaan kuvailevia adjektiiveja, kuten ryöpsähtänyt tai rönsyilevä. Käytän itsekin nimityksiä kirjavasti, mutta ihan vain selkeyden vuoksi tässä postauksessa päätin kutsua tyyliä puutarhamaiseksi.
Muistan, kun aloin bongailla pinterestissä ja instassa näitä puutarhamaisia kukkakimppuja. Ihastuin tai oikeastaan melkein hurahdin tähän tyyliin. Loin silloin Rustic & vintage flowers -kansion, johon olen koonnut kuvatolkulla inspiraatiota. Halusin oppia tätä tyyliä enemmän, ja siinä syy miksi päädyin Helmivillakon kukka workshopiinkin. Helmivillakko, kun on erikoistunut juuri tähän puutarhamaiseen tyyliin.
Minulla on onnea, kun minun lähikukkakaupassani osataan loihtia näitä puutarhamaisia kimppuja ilman sen suurempia selityksiä ja kurssin jälkeen uskallan ehkä itsekin välillä sitoa kimpun. Muualla olen kuitenkin kokenut, että kun yhtä nimitystä ei ole, voi olla hankala selittää mitä haluaa.
Helmivillakon kurssin inspiroimana ja tyyliä jäsentääkseni kokoan teille asioita ja sanastoa, jotka ovat minusta tälle tyylille ominaisia. 
 Ehkä tästä listasta on teillekin apua tyylin kuvailemisessa seuraavalla kukkakauppakäynnillä tai jos tällaista kimppua innostutte itse sitomaan. Haluan vielä korostaa, että en itse ole kukka-ammattilainen ja tämä lista pohjautuu vain kukkahullun innostukseen ja omiin havaintoihin. Alla olevan listan ja pinterestin lisäksi inspiraatiota löytyy instagramista. No tietysti @helmivillakko, ja esimerkiksi @heylookflorals ja @silkandwillow.


Puutarhamainen kimppu:

Puutarhamaisuus:
Kimppu saa näyttää siltä kuin kukat olisi poimittu niityltä tai omasta puutarhasta. Tämä koskee niin kukkalajikkeita kuin sidontaa. Tietysti kesällä kukat voi oikeastikin koota vaikka omasta pihasta.

Ovaali muoto ja rönsyilevä sidonta:
Perinteistä pyöreää kimppua, joka toki on kaunis sekin, saa kaikista kukkakaupoista, mutta tässä tyylissä toimii erityisen hyvin ovaalimuoto. Olennaisinta on kuitenkin se, että sidonta on rennon väljä ja kimpussa rönsyileviä elementtejä.



Tietyt kukkalajikkeet:
Varmasti tähän tyyliin voi sitoa mitä vain kukkia, mutta inspiraatiokuvia katsellessa huomaan joidenkin kukkien toistuvan ja sopivan tyyliin erityisen hyvin. Myös vuoden ajalla ja saatavuudella on tietysti merkitystä.
Minusta ainakin anemonet, ruusut, jaloleinikit, jouluruusut, isot daaliat, ja hortensiat ovat sellaisia. Vihreissä erilaiset eukalyptukset toimivat hyvin, kuten myös oksat ja heinät.


Sammuneet sävyt:
Tietysti värejä voi käyttää miten haluaa, mutta minusta tässä tyylissä toimivat parheiten pastelliset sammuneet ja murretut sävyt. Valkoinen on ikisuosikkini, mutta tällä hetkellä vanha roosa ihastuttaa erityisesti.


Vintage-henkisyys:
Nämä runsaat kimput vievät ainakin minut mielikuvissa menneille vuosikymmenille. Vintage-teemaiset häät ovat suosittuja ja sitä kautta sama henki myös hääkukissa. Vintagehääkimppu viimeistellään liehuvilla pitkillä satiini- tai silkkinauhoilla, mutta nauha idean voi napata toki muihin kimppuihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!