Mökkitunnelmia Kristiinankaupungista

torstai 28. heinäkuuta 2016



Pohjanmaalla ollessamme saimme miehen kanssa pakata kesäkamat kassiin, koska olimme saaneet kutsun ystävien mökille Kristiinankaupunkiin. Pikkumies jäi mummolaan hoitoon, joten saimme pitkästä aikaa samalla myös lapsivapaata aikaa. Mökkituliaisiksi lähti aiheeseen ja herkkusuille sopiva Meri Tuuli Lindströmin Mökkin keittokirja.



Päivä aloitettiin rituaalinomaisesti viirin nostamisella salkoon tangon soidessa ja laseja kilistäen. Mansikkakakkua ulkona herkutellessa taisin sanoa ihan ääneen, että nyt on kyllä suomalainen kesäidylli kohdillaan.



Koska meillä ei itsellä ole mökkiä, niin kutsu mökille oli todella mieluisa. Olemme olleet tällä mökillä pari vuotta sitten kerran aiemminkin, joten tiesimme, että paikka on ihana. Kirjoittelinkin siitä silloin myös täällä


Ilta (ja yökin) kului saunoessa, syödessä, ja kun Pohjanmaalla tangomarkkinoiden aikaan kerran oltiin, niin lisää tangoa kuunnellen. 'Tango merellä` sopi täydellisesti tähän tunnelmaan ja miljööseen.



Aamulla heti herättyämme menimme miehen kanssa laiturille kirjojen kanssa.
Näin rauhallisia hetkiä kahdestaan tarjoutuu nykyisin harvoin, mutta sitten niistä osaakin nauttia erityisen paljon.



Aamupalalle mustikat sai kerätä suoraan mökin pihasta. Tuoreempaa ja tervellisempää herkkua ei voi olla. Aamupalalla oli myös superhyvää saaristolaisleipää, jonka ystäväni äiti oli tehnyt. Käytänkin nyt tilaisuuden hyväksi ja välitän hänelle isot kiitokset! ❤️



Säät olivat tuolla viikolla Pohjanmaalla kovin sateiset, mutta katsokaa nyt tuota taivasta! Ihan ei voi sanoa, että "ei pilvenhattaraakaan", mutta tuohon kuvaan ne koko taivaan ainokaiset hattarat osuivatkin. Sää oli siis täydellinen pienelle soutuveneretkelle. Ennen soutelua olin tehnyt perinteiset päivänkakkarakukkaseppeleet minulle ja ystävälleni. Minä näytin seppeleessä aika hassulta, mutta ystävälleni se sopi täydellisesti.


Vitamin sea ja kaikki sivuaineet, joita mökkeily ja ystävien kanssa vietty aika tarjosivat, tekivät niin hyvää. Me todella nautimme. Kiitos vielä ystäville tästä rentouttavasta mökkiviikonlopusta! Saako jo varata samanlaisen viikonlopun ensi kesälle?

2 kommenttia:

  1. Hei Heidi,
    Kiitokset kovasti kauniista ja seesteisestä blogistasi, joka saa minut aina hyvälle mielelle. Olet monesti kehunut Armorin paitoja ja klassisen tyylin ystävänä sellainen kiinnostaisi kovasti myös minua. En ole paitaan missään kivijalkaliikkeessä törmännyt. Olisin kiinnostunut kuulemaan onko paita pientä, isoa vai normaalia kokoa. Ajattelin, että menisi nettitilauksen koko kerralla oikein. Kiitos jo etukäteen vastauksestasi ja mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että blogini tuo hyvää mieltä. <3 Kivijalkaliikkeistä Armor Luxin paitoja myy ainakin Helsingissä Beamhill, Lahdessa Petit St Louis, Vaasassa Minun / min ja muistaakseni myös Espoossa Mrs Jones. Minusta kokomitoitus on aikalailla normaali, jos päädyt tilaamaan paidan netistä. Mukavia kesäpäiviä sinulle! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!