Vuosikollaasit 2017: Juhlat, Kukat, Kylässä, ja Matkat

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Minulla oli tarkoitus tällä viikolla julkaista aina yksi vuosikollaaseista per päivä, mutta ensin mentiin vielä sen verran lomatunnelmissa ja nyt loppuviikosta flunssan kourissa, että tahti ei oikein pitänyt. Huomenna, kun lomanikin päättyy on jo aika katsoa eteenpäin, joten tykitän tästä vielä kerralla nämä loputkin kollaasit.
Itse asiassa, kun kävin viime vuoden postauksia näitä kollaaseja tehdessä läpi, huomasin, että olen tehnyt viime vuonna ihan hullun pitkiä postauksia, paljon kuvia ja vielä enemmän tekstiä. Ensi vuonna lupaan postata mieluummin useammin. Tämäkin postaus sisältää vain vaivaiset 64 kuvaa, voi apua! ;) Jonkinlaista aiherajaamista teen muutenkin ensi vuonna. Kertokaa te ihmeessä millaiset aiheet ovat teidän suosikkeja. Toteutan tulevana vuonna myös mielelläni teidän toivepostauksia, joten niitävoi aina jättää kontteihin tai vaikka sähköpostiin.
Tässä siis kuitenkin vielä kerran 2017 kollaaseja, ihan vain kuvina. ...ne pitkät löpinät löytyvät postauksista vuoden varrelta. ;)


Juhlamuistoja vuoden varrelta:


Kukkahullun muistiinpanoja:


Kylässä -postaussarjan inpiroivia koteja ja tiloja:


Hetkiä matkoilta ja retkiltä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!