Vuosikollaasit 2017: Lapset ja perhe

lauantai 6. tammikuuta 2018


Lapset ja perhe:

Sain mieheltä jouluaattona joulukirjeen. Olen ihan liikuttunut siitä vieläkin, mikä ihana rakkauden teko. Hän kertasi siinä meidän vuotta 2017. Paljon tapahtui elämän eri osa-alueilla, mutta niin kuin hän kirjoitti: "Tärkeintä on tämä meidän perhe". <3

Näihin vuoden 2017 kollaaseihin olen muuten ottanut mukaan myös instagramkuvia, koska se on kivasti täydentänyt blogia. Varsinkin insta stories on se missä vilahtelee arkisempia juttuja. Blogi on kuitenkin mun juttu eikä perheen, ja siksi perhe- tai lapsijuttuja on blogissa harvemmin.
Toisaalta olen ehkä vähän jo unohtanut mistä tilanteesta vuosi 2017 oikein alkoi. Vuosi lähti käyntiin, jos nyt ei muutaman kuukauden jälkeen enää ihan vauvakuplassa, niin aika vahvoissa vauvahuuruissa. Vauvajutut värittivät siis alkuvuodesta tietysti paljon myös blogin sisältöä.
Etukäteen en uskaltanut luvata miten blogin edes uudessa perhetilanteessa kävisi. Siinä se kulki kuitenkin matkassa mukana myös äitiyslomalla.
Äitiyden ja työn yhdistämistäkin olen harjoitellut syksystä asti, kun palasin teatteriopettajan työhöni ja aloin tehdä myös sisustusstailauksia. Isompi aloitti kolmena päivänä viikossa päiväkodissa ja pienempi on edelleen ollut kotona. Välillä kaikkien eri aikataulujen ja asioiden sovittaminen on aika säätöä, mutta niin kuin mies välillä vitsailee "Ei ihminen lomaa tarvitse vaan vaihtelua". Olen toistaiseksi nauttinut siitä, että äitiyden rinnalla olen voinut toteuttaa itseäni myös työn kautta. Tämä on paljolti onnistunut myös siksi, että mikään asia mitä teen ei ole niin sanottua "kahdeksasta neljään" -työtä ja pystyn itse suunnittelemaan aikataulujani.
Tavalliset hetket yhdessä ovat niitä kaikkein arvokkaimpia. Kun molemmat pojat kiipeää yhtä aikaa syliin, pötkötellään tai riehutaan viikonloppuaamuna sängyllä tai tanssitaan koko perhe pitkin olkkaria. Yhteisistä hetkistä jää viime vuodesta mieleen myös muistoja muutamalta yhteiseltä lomamatkalta. Seuraava kollaasi onkin sitten matka-aiheinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!